BLOGI

Ajankohtaista asiaa joustologistiikasta ja sen ympäriltä

Flexo

27.6.2018 15:02

Timo Hämäläinen Flexon tuotantojohtajaksi

Timo Hämäläinen, 35, on nimitetty Flexo Palvelut Oy:n tuotantojohtajaksi, hän johtaa noin 1000 ammattilaisen työssä onnistumista. Hämäläisen vastuulla on erityisesti sisälogistiikkapalveluiden ...

Flexo

16.5.2018 16:41

Sisälogistiikka logistiikan keskiöön

Logistiikalla on merkittävä vaikutus yrityksen kilpailukykyyn. Arvioidaan, että logistiikan vaikutus teollisuuden yritysten kilpailukykyyn on 35 %. Logistiikkakustannusten osuus yritysten liikevaihdosta on puolestaan kohonnut vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2015 kustannukset olivat noin 23 miljardia euroa....

Flexo

16.5.2018 16:38

Sisälogistiikkaa oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Yrityksillä on useita tapoja varmistaa oman sisälogistiikan toimivuus. Sisälogistiikalla tarkoitetaan yleensä alihankintana ostettavaa materiaalien ja tuotteiden käsittelyä. Työ tehdään useimmiten yrityksen omissa tiloissa ja yrityksen omilla järjestelmillä. Silloin, kun operoidaan kentällä, esim....

Flexo

16.5.2018 16:35

Miksi ostaisin sisälogistiikan palveluita?

Sisälogistiikkamarkkina kasvaa nopeaa tahtia, ja tälle on hyvät syynsä. Palvelutason varmistaminen volyymivaihteluissa ja sesongeissa kustannustehokkaasti on tärkeää. Uudet teknologiat mahdollistavat erittäin nopean reagoinnin volyymivaihteluihin, ja joustavalla...

Flexo

16.5.2018 16:23

Henkilöstö on palvelujotamisen kivijalka

SOL ei olisi noussut menestyväksi palveluyritykseksi ilman vahvoja arvojamme. Positiivinen ihmiskuva on henkilöstöstrategiamme kantava voima. Uskomme, että jokainen haluaa tehdä hyvää työtä, onnistua, olla ajatteleva ja kehittyä työssään. Haluamme luoda ympärillemme ilmapiirin...

Flexo

16.5.2018 15:44

Jokaiseen kohtaamiseen satsataan

Rekrytointi tehdään huolella ja tarkka laadunvalvonta tuo tulosta myös asiakkaille. Rekrytoinnissa palvelun laatu on yksi kilpailuvaltti. Henkilöstöhallinto digitalisoituu, mutta tässä busineksessa ihminen on ihmiselle edelleen korvaamaton....

Flexo

16.5.2018 15:37

Posti ja SOL yhdistivät voimansa. Syntyi Flexo.

Flexo palvelee logistiikassa yrityksesi omissa tiloissa. Sisälogistiikkaa joustavasti – niin arjessa kuin sesongissa...

Flexo
Katuosoite

Tikkurilantie 148
01530 Vantaa

Asiakaspalvelu

0100 84135 (ma-pe kello 8-16)
asiakaspalvelu@flexo.fi

Myynti

myynti@flexo.fi